lauantai 19. toukokuuta 2012

Viljattomia lättyjä sokerittomalla hillolla

Tunnustan, että meillä herkutellaan jokaikinen päivä. Siksipä yritän myös keksiä vaihtoehtoja tavanomaiselle sokeri/vehnäjauho -linjalle ja käyttää ravitsevampia aineksia. Tällaisena paatuneena pahisherkuttelijana (ja asiantunnottomana) en nyt kovin viitsi alkaa paasaamaan, mutta sokeri ja vehnä kuulemma aiheuttavat kaikkea kamalaa. Iik!

Siispä paistelin vehnättömiä lättyjä ja niiden kaveriksi tein sokerittoman hillon.


Viljattomat lätyt  8 kpl

1 kypsä banaani
1 dl tattarijauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 dl quinoajauhoa
2 rkl perunajauhoja
1/2 tl vaniljajauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
n. 4 dl vettä
+ margariinia paistamiseen
Soseutin kuoritun banaanin ja sekoitin loput aineet joukkoon. Veden tarkka määrä jäi nyt arvoitukseksi, sillä laitoin sitä ensin vähemmän ja sitten koekappaleen paiston jälkeen lisäsin lorauksen jos toisenkin. Paistoin pannulla sopivan ruskeaksi margariinin avulla.

Lätyt pysyivät hyvin koossa. Ne tosin jäivät helposti pehmeiksi ja hieman jauhoisen makuisiksi, joten ne kannattaa paistaa kohtuu tummaksi ja rapeaksi.


Raakahillo  tuollainen Teema-kulhollinen

200 g mansikkaa
100 g mustaherukkaa
90 g kuivattuja taateleita
2 rkl vettä
2 rkl chiasiemeniä
Sulatin pakastemansikat ja -herukat. Laitoin taatelit muutamaksi tunniksi likoamaan veteen. Sauvasekoitin taatelit hienoksi marjojen kanssa ja sekoitin chiasiemenet joukkoon. Annoin chiasiemenien jähmettää hillon jääkaapissa tunnin verran.

Tuli hyvä hillo, tätä tehdään toistekkin. Vähän hämäävästi näyttää vattuhillolta noiden vaaleiden chiasiemenien kanssa. Mies oikeasti luulikin syövänsä vadelmahilloa :)



2 kommenttia:

may-aa kirjoitti...

Hei, quinoa ja mantelia olenkin jauhanut jauhoksi itse mutta voikohan tattarin jauhaa samalla tavalla monitoimikoneella? En viitsisi ostaa tattarijauhoja kun on tattaria valmiiksi kaapissa. Kiitos munattomasta ohjeesta. :)

Paula kirjoitti...

Olen tässä käyttänyt ihan valmiita ostojauhoja. Ainakaan omat koneeni eivät niin hienoa jälkeä saisi aikaiseksi. Näissä lätyissä voi varmasti käyttää melkein mitä tahansa jauhoja, kikhernejauhot olisivat varmasti myös toimivia. Perunajauhoa taas en niin helposti korvaisi, koska se pitää lätyt varmasti kasassa.
Ole hyvä, täällä kaikki ohjeet ovat munattomia :)